tiistai 31. elokuuta 2010

Näyttelyraportti!

Nyt on vihdoin Elmerin virallisen näyttelyraportin aika! Henkilökunta räpsi paljon kuvia pokkarilla, eli tällä(kin) kertaa kuvien määrä korvaa laadun :)

Matkaan lähdettiin lauantaiaamuna. Olimme hyvin kiitollisia siitä, että näyttely alkoi vasta klo 13, jolloin kotoa voi lähteä liikkeelle ihmisten aikaan.

Elmeri pääsi elämänsä toisen kerran junaan. Kuljetuskopassa piti maukua loukkaantuneena, mutta huuto loppui heti kun henkilökunta armahti ja päästi kissan valjaissa tutkimaan vaunua.



Henkilökunnan helpotukseksi Elmeri oli IC-junan eläinvaunun ainoa eläinedustaja. Ihmisedustajia oli etukäteen kovasti pohdituttanut vaunujen hygienisyystaso, ja valitettavasti asiassa ei päästy yllättymään positiivisesti. Karvapalleroita ja tahmainen lattia. Kauhistuttaa, miten loistava kasvualusta junan lattia olisi kaikenmaailman pöpöille. Mutta nyt laitettiin sormet ristiin ja päästettiin kissa tutkimaan paikkoja.

Totesimme yhteistuumin, että IC-junan eläinvaunut ovat melko kummallisesti suunniteltuja: Penkit ovat toisella seinustalla pareittain toisiaan vastapäätä, toisella seinustalla on yksittäisiä paikkoja. Eli joko tunget jalkasi ja kissankopan siihen yksittäisen tuolin jalkatilaan tai pääset samaan välikköön vastapäätä toisen eläimen kanssa. Jos juna on täynnä, ovat molemmat huonoja vaihtoehtoja.

Matka sujui hyvin ja loppumatkan Elmeri vietti pääosin sylissä. Näyttelypaikka löytyi helposti ja tässä välissä onkin syytä antaa kiitosta, kun paikka oli niin hyvin saavutettavissa julkisilla liikennevälineillä! Sitten vaan Emppu häkkiin.



Oma häkki ei ollut kovin kiva paikka, etenkin kun nenään tunki kaikenmaailman hajuja ja jokapuolelta kuului maukumista! Ja sen lisäksi henkilökunnan verhoratkaisu ontui pahasti. Todettava on, että seuravalla kerralla verhoja ei tehdä "kyllä se varmaan riittää"- kokoisesta jämäpalasta. Ne verhot kun voivat hyvin olla liian isot, mutta eivät liian pienet... Elmeri myös myttäsi kaikki pohjalle asetetut kankaat. Henkilökunta vakoili kovasti muiden verhoratkaisuja ja totesi, että kangasta pitää olla paljon enemmän ja useampia kerroksia. Ja niin, lisäksi kankaiden paikallaan pysymiseen auttaa rauhallisempi kissa.

Tässä näyttelyssä oli kaikkiaan viisi tuomarikehää. Kissa siis viedään tuomarihäkkiin (näkyy seuraavan kuvan taustalla) muiden saman sarjan kissojen kanssa ja tuomari ottaa kissan kerrallaan tarkastettavaksi. Tyttö- ja poikakissat ovat samassa sarjassa, mutta leikatut ja leikkaamattomat aina erillään. Tässä ollaan William Leen käsittelyssä:



Näyttelyssä oli bengaleita aivan hurjasti, mahtavaa! Näyttelyluettelon mukaan noin sadasta kissasta bengaleita oli kokonaista 25, joista puolet pentuja. Henkilökunnan täysin subjetiivisen arvion mukaan bengaliedustus oli erittäin korkeatasoista. Glitteriä olisi riittänyt vaikka Elmerillekin jaettavaksi ja väriskaalaan sisältyi ruskeiden täplien ja marmoreiden lisäksi lunta, hopeaa ja pari mustaakin pikkupantteria. Voi ihanuus.

Näyttelytilanteessa tuli selvästi ilmi, että vaikka bengali on valtavan hieno ja ihmisläheinen kissa, se on usein luonteeltaan myös helposti provosoituva. Osa aikuisista bengaleista jätti näyttely"käyttäytymisellään" Moyankin varjoonsa, vaikka henkilökunta ei ole aiemmin pitänyt sitä mahdollisena. Energisimmät sähinäkerät lähtivätkin kesken näyttelyn pois. Omistajaa näyttelyn keskenjääminen tietysti aina harmittaa, mutta on tilanteessa hyvä ratkaisu. Kissan parastahan tässä pitää miettiä.

Kissanäyttelyssä on jännää paitsi seurata erilaisten kissojen käyttäytymistä, myös ihmisiä. Bengalipentujen arviointi kokosi aina ympärilleen sekalaisen joukon bengaleiden ihmisiä, joiden kasvoille nousi identtinen hieman höyrähtänyt hymy kaiken sen söpöyden edessä. Mutta ne pennut olivat ai-van ihania! Ruusuketäpliä ja marmoreita ja ne mustat bengalit! Onneksi meillä on Moya, joka ei kestä yhtään uutta kissaa reviirilleen. Muuten oltaisiin lirissä...

Tica-näyttelyssä jokainen tuomari valitsee värin ja divisioonan parhaat kissat, ja lisäksi rodun (tai mikä porukka siinä nyt kasassa onkaan) parhaan. Elmeri todettiin joka kerta värin ja divisioonan parhaaksi! Tosin oli myös ainut edustaja molemmissa :) Yksi tuomari rankkasi Empun toiseksi parhaaksi bengaliksi, ja alla oleva Jean-Marc Lagarde parhaaksi. Olemme edelleen ällistyneitä tästä kunnianosoituksesta, koska paikalla oli niin valtavan hienoja kissoja.



Tämä tuomari oli uskomattoman hyvä kissojen käsittelyssä. Ihan samaa ei voi sanoa kaikista muista, eräällekin tuomarille monet kissoista murisivat jo, kun hän avasi häkin oven... Tosin tietysti kissat väsyvät päivän mittaan ja silloin hermot nousevat pintaan.



Näin ohrasesti kävi Elmerillekin viimeisessä ringissä. Elmeri-parka ei ollut malttanut nukkua koko päivänä hetkeäkään ja nyt tuli raja vastaan. Tuomarihäkki oli KAMALA paikka ja Elmeri kertakaikkiaan kieltäytyi tulemasta tuomarin käsittelyyn. Meidän lungi lötköpötkö, joka ei koskaan sähise tai ole agressiivinen, pisti kauhean rähinän pystyyn! Henkilökunta oli jo ihan varma, että tuomari heittää Empun ulos kisasta saman tien, mutta ymmärrystä löytyi yllättävästi. Emäntä sai käydä hakemassa kissan häkistä tuomaripöydälle. Mutta siitä kehästä ei menestystä tullut, eipä yllättänyt.

Päivän lopuksi odotettiin kovasti viimeistä, Elmerin ykköseksi valinneen tuomarin finaalia. Finaaliin pääsevät yleensä tuomarin ykkösiksi rankkaamat kissat, mutta eivät aina. Ja näin kävi meillekin. Harmitti, koska ei sitten jäi ruusukekin saamatta. Henkilökunta poistui pakkaamaan kissaa poislähtöä varten.

Yllätys olikin suuri, kun finaalin jälkeen meille kiikutettiin hieno vaaleanpunainen rusetti! Tuomari oli tehnyt virheen laskelmissaan ja unohtanut kutsua Elmerin finaaliin. Emppu-pemppu olikin hänen mielestään päivän 8. paras kastraatti. Eihän 8. sija toki mitään mullistavaa ole, mutta hei: RUUSUKE!! Olimme kaikki tosi iloisia, paitsi Elmeri joka määkyi jo kuljetusmökissään.

Finaalimokasta jäi vähän harmittamaan, kun emme kuulleet tuomarin mielipidettä kissasta. Tuomarit tutkivat kissan hyvin nopsaan varsinaisissa kehissä ja esittelevät niitä laajemmin vain finaaleissa. Mutta toisaalta, Elmerin väsymystilasta johtuen oli ehkä vain hyvä, ettei kissaparkaa pakotettu vielä kerran tuomarihäkkiin rähisemään.



Tällainen sieltä tuli! Hyvä Elmeri!

Sitten matka jatkui kohti hotellia. Junalla olisi päässyt kotiinkin, mutta henkilökunta inhoaa matkustamista ja oli arvellut aivan oikein, että loppupäivästä ollaan jo aivan kuitteja. Jos junakokemus oli siisteydessään kyseenalainen, yllätti Sokos Hotel Vantaa todella positiivisesti. Eläimille sallittu huone oli kokonaisuutena siisti, karvaton ja mikä parasta, hajuton. Ei tunkkaista koirapölyhajua! Huoneessa oli hyvät tilat eläintarvikkeille:



Ja Elmeri löysi kylppärin oven vierestä toimivan kytsimispaikan. Sekä kaksoisolentonsa!





Yöksi Elmerille valmistettiin pesä viereiseen tuoliin, mutta tietäähän sen miten kävi. Kissa kelli koko yön isännän ja emännän välissä...

Näin alkaa raporttimme lähenemään loppuaan. Paluujunamatka sujui jo rutiinilla. Tämänkertainen IC oli vielä kaameampi kokemus kuin tulomatkalla, pinnat paikoitellen puhkikuluneita eikä vaunua varmaan oltu siivottu viikkoihin. Joka paikassa oli karvaa vähintään tämän verran:



No, kuvasta ei ehkä paljon näy, mutta kuvitelkaa kokolattiamatolla tasainen harmaa kerros karvaa. Matkan toinen puoli mentiin pikajunassa, ja se olikin matkan paras eläinvaunu. Lattia oli pelkkää muovimattoa (helpompi pitää puhtaana kuin kokolattiamatto) ja penkit järkevästi pareittain ja peräkkäin. Vaunussa oli parhaillaan kolme koiraa ja toinenkin kissa, mutta yhteiselo sujui hienosti. Vähän Elmerin piti tietysti tarkkailla viereistä syötävän suloista koiranpentua:



Ja niin päästiin kotiin, jossa Moya suhisi Elmerille koko illan ja Elmeri oli ihan vaan oma höpsö itsensä. Kiva reissu, mutta ihan heti emme uudelleen lähde näyttelymatkalle Etelä-Suomeen. On siinä sen verran tekemistä. Toivottavasti vuodenvaihteen näyttely on jossain vähän lähempänä :)

keskiviikko 25. elokuuta 2010

Elmeri matkaa palmun alle

Mitäs täällä nyt tapahtuu?



Tää on kai joku kiva uusi leikki, tsäp tsäp!



Oikeasti se ei ole ihan sitä, vaan Elmeri tutustumassa tietämättään uusiin näyttelyverhoihinsa. Matkaamme tulevana lauantaina Vantaalle Finticatin järjestämään TICA-näyttelyyn. Elmerin hopeaväri ei ole hyväksytty väri FIFEssä, jonka näyttelyitä on aika usein ja eri puolilla Suomea. TICA-näyttelyitä taas on harvoin ja ne tuntuvat olevan lähes poikkeuksetta Etelä-Suomessa, johon meiltä on matkaa kolmisensataa kilometriä.

Päätimme kuitenkin reippaasti ja rohkeasti lähteä kissan kanssa reissamaan, vaikka aiempia reissukokemuksia ei juuri ole! Ainoa aikaisempi näyttely- ja matkustuskokemus on Lahden näyttely, jossa kävimme Elmerin ollessa pentusarjassa. Tykästyin itse TICA-näyttelyihin huomattavasti enemmän kuin FIFEn vastaaviin. TICAssa on tekemistä koko päivälle ja kissa pääsee usean eri tuomarin arvosteltavaksi. Se tekee päivästä mielenkiintoisemman verrattuna FIFE-näyttelyihin, joissa lähinnä kökitään häkin vieressä koko päivä.

Mutta vähän kyllä kauhistuttaa tuleva matka. Jotta liikkuvia osia olisi varmasti tarpeeksi, haluaa Poika ehdottomasti lähteä mukaan. Hän varmaan muistelee vieläkin Lahden näyttelypaikan hauskaa leikkihuonetta, vaikka Vantaalla ei tietenkään ole vastaavaa. Matkustusväline on ehdottomasti juna, koska autossa koko matka olisi pelkkää huutoa (sekä kissan että Pojan osalta). Saa nähdä onko junassa myös... Sen lisäksi jänskättää, sopivatko uudet verhot häkkiin. Tarkasti mitatut ja samankokoisista paloista ommellut verhot kun ovat aivan eri kokoiset! Ilmeisesti henkiökunta voisi ommella useamminkin kuin kerran vuodessa. Meillä ei myöskään ole häkkiin sopivaa hiekka-astiaa. Tai olisi häkkiin sopiva, mutta Elmeri ei mahtunut ko. astiaan edes viimeksi pentusarjassa ollessaan.

Kyllähän se vähän vakavaksi vetää.

maanantai 23. elokuuta 2010

Lelutyyny

Pojan pehmoeläinkorista löytyi aikoja sitten hankittu Kong Kickeroo-pötkylä. Se innosti Moyaa silloin kun taloon saapui, mutta innostus hiipui pian. Mutta nyt on kissaneiti saatu useita kertoja kiinni rysän päältä! Tai siis sen pötkylän. Meillä nimittäin nojaillaan, viileesti.



Yritätkö tulla osingolle?



Tää on mun nojailupötkylä, mun!



Hah, siinähän kompensaationuoleskelet, pötkylä on edellen mun!



Ja rauhan palattua, tai siis Elmerin poistuttua, arvon neiti kuukahtaa unilleen. Mutta pötkyläote pitää tiukasti. Joistakin asioista ei luovuta.

tiistai 17. elokuuta 2010

Pönttöpää

Emännällä ja kissalla on tietysti aina paljon yhteistä. Meillä vähäisin näistä ei ainakaan ole viehtymys (höm, riippuvuus) Ben&Jerry's jäätelöihin.

Tietysti Elmeri koittaa tunkea väliin jo jätskinsyöntivaiheessa, vaikka se onkin kiellettyä. Monen yrityksen jälkeen Elmeri antaa periksi ja siirtyy takavasemmalle tarkkailuasemiin. Mutta kun purkki vihdoin kolahtaa pöytään tyhjänä, on Empun vuoro!

Tästä se lähtee, nuuskis-nuuskis:



Kieli ylettäää aika pitkälle...



Ja lopuksi tadaa: Pönttöpää!



Tästä tietysti seuraa purkin juuttuminen päähän ja kissa, joka koittaa kiemurtelevasti peruuttaa purkkia pakoon. Siitä ei saatu kunnon kuvaa johtuen kameran oudosta tärinästä, minkä syyksi pian diagnosoitiin henkilökunnan hekotuskohtaus.

torstai 12. elokuuta 2010

Blogisynttäri!

Hassunhauskan pörrääjän elikkä Onni-kissaisuuden blogin synttärit pukkaavat kuulemma päälle. Senpä kunniaksi täältä toiset blogikissat (joilla vielä korvantaustat märkinä) toivottavat onnea ja menestystä tosimiehelle, neitisöpöliinille ja kirjureille! :)

keskiviikko 11. elokuuta 2010

Poistopalvelu Elmeri

Monilla ihmisillä on vaikeuksia hankkiutua eroon turhasta tavarasta. Meilläpä on tarjolla uusi tavaranpoistopalvelu! Periaatteena on, että käyttökelpoinen tavata ajetaan sellaiseen kuntoon, ettei sitä enää halua käyttää. Elmeri ylpeänä esittää:

Jos kyllästyt lompakkoosi:



Jos kyllästyt rullaverhoihisi:



Poistopalvelussa on vielä pienenä haasteena palvelun kohdistaminen juuri niihin turhiin tavaroihin. Eikä esimerkiksi tärkeisiin. Mutta omalla vastuullaan uudet asiakkaat ovat Elmerin puolesta tervetulleita!

lauantai 7. elokuuta 2010

Yhteisulkoilu

Nyt henkilökunta on vihdoin saanut pari kuvaa kaivettua kameran syövereistä ja päästään asiaan.

Meillähän ei ole viety kissoja ulos yhtäaikaa, koska arvelutti, että liikkuvia osia on liian monta. (Eli 2 aikuista ja 3 liikkuvaa osaa. Aikuisia ei lasketa liikkuviksi osiksi, koska ne ovat köntystyneet liikaa.) Mutta pitihän sitä sitten vihdoin kokeilla.

Toisin kuin arvelimme, Pojan viihdyttäminen ei noussut ollenkaan ongelmaksi. Hän oli tohinalla mukana ja viiletti kissan luota toiselle. Viilettämistä tosiaan tarvittiin, koska eiväthän nämä karvakuonot menneet hetkeäkään samaan suuntaan. Mistään yhteisulkoilusta ei voinut puhuakaan, koska Moya hölkötti heti pihan oikeaan reunaan ja Elmeri suuntasi vasemmalla oleviin puskiin.

Vihdoin henkilökunnan oli otettava kovat keinot käyttöön ja kannettava Elmeri Moyan luokse. Pitihän sitä nyt saada dokumentoitua tämä suuri tilaisuus! Muuta toisin kuin eräillä (ja tässä välissä kirjuri jää taas kerran toljottamaan ällistyneenä, miten upeita kuvia nuo ovat), meillä saatiin otettua vähän erilaisia kuvia.

Moya oli ollut pihalla ihan innoissaan ja kiertänyt jo hehtaarin kokoisen pihan toiseen laitaan. Mutta sitten! Mitä TUO täällä tekee??



Se yhteiskuva onnistui sitten lopulta näin hienosti:

Tähän voitte kuvitella äänitehosteeksi matalaa murinaa...


Moya otti jalat alleen ja suuntasi määrätietoisesti kohti ovea. Ihan loukkaantuneena. Hänen ulkoilukäynnilleen tuotiin tuo toinenkin, hmh. Elmeri jäi tapansa mukaan kiertelemään ja haistelemaan, kai se on hänelle normaalia, että siihen hassuun murisijaan törmää välillä ulkonakin.

Kotiovea kohti suunnistettiin hitaaaaasti, mutta onneksi Poika auttoi fleksin kantamisessa. Tietysti piti vähän kikkailla :)

maanantai 2. elokuuta 2010

Kesäfiilis jatkuu

Noniin. Henkilökunta on palannut kesälaitumilta sorvin äärelle ja saanut vähitellen väännettyä helteessä sulaneet aivonsa myös blogitaajuudelle. Meillä ei lomalla tehty mitään. Paitsi maattiin, ja vähän juoksenneltiin ja sitten läähätettiin. Muutaman kerran kissat kokivat järkyttäviä hetkiä, kun henkilökunta poistui kauhean ryminän saattelemana, eikä tullut takaisin ruoka-aikaan. Ruokaa tuli antamaan joku ihan muu tyyppi. Eikä se vienyt edes ulos. Pöh.

Onneksi henkilökunta kuitenkin palasi kotiin parin yön jälkeen. Kissat tekivät maukunallaan hyvin selväksi, mitä mieltä ovat tuollaisesta katoamistempusta.

Helteen pilvisinä hetkinä karvakorvat ovat päässeet ulos. Kaivetaanpa tähän kesäisiä kuvia Moya-neitokaisesta. Moya on reipastunut kovasti, ja syökin nykyään taas sen verran, että vähän pitää katsoa kuinka paljon kuppiin laittaa ruokaa. Jesssss... :)



Kun Moya pääsee ulos, alkaa ensimmäiseksi armoton heinännarskutus:



Heinää pureskellaan tuolta ja täältä. Sitten seuraa tauko. Henkilökunta osaa jo odottaa pian esiintyvää levotonta liikehdintää, joka päättyy hassuihin nykiviin liikkeisiin ja heinäoksuun. Mutta mikäs siinä, maha puhdistuu ja onneksi oksennus tulee aina ulos!

Moya viihtyy erityisesti etupihan metsikössä. Kävelylenkillä on joka kerta ulkoiluttajan kärsivällisyys loppunut ennen kissaa, joka kipittäisi vielä vähän pidemmälle. Kotiinpaluuehdotuksille tarjoillaan tällaista ilmettä:



Seuraavalla kerralla luvassa raportti kissojen yhteisulkoilutuksesta!